Perusvoiteet ovat lääketehtaan valmistamia voiteita, mitä eivät kuitenkaan sisällä lääkeaineita. Itse omistan Orionin Aqualan L- voiteen, mikä on aivan mahtava! Käytän sitä oikeastaan yövoiteena, mutta sitä voisi kyllä käyttää päivävoiteenakin; se ei ole ollenkaan liian rasvaista siihen. Suosittelen kyllä ehdottomasti perusvoiteita kaikille, jokainen kyllä löytää itselleen sopivan vaihtoehdon. Voiteita on monenlaisia, aivan kevyistä todella rasvaisiinkin.
Peruvoiteita voi käyttää aivan lukemattomiin tarkoituksiin; jos sinulla on esimerkiksi atooppinen iho, voit pestä kasvosi voiteella;levitä voidetta kasvoille, anna vaikuttaa hetki ja huuhtele vedellä pois. Samalla tavalla meikitkin voi pestä pois ärsyttämättä silmän ympärys ihoa, perusvoiteita voi myös käyttää mm: kasvonaamiona, meikkivoiteen sekaan, iltaisin ripsiin niitä tuuheuttamaan, kuiviin hiusten latvoihin, ihottumaan, karvojen ajamisessa vaahdon sijaan, pihkan pois ottamiseen käsistä, tarran jättämän liiman poistoon ja kenkien kiillotukseen.
Eli ei muuta nyt kun perusvoiteita hankkimaan;))

2 kommenttia:
Mä tykkään kanssa tosta Aqualan L:stä nimenomaan yövoiteena sekä ihan kropparasvana. Päivävoiteeksi toi on mulle vähän liian rasvasta joten silloin on käytössä Humektan jota oon käyttänyt varmaan ihan yläasteelta asti :)
Heidi: Toi humektan on just varmaa hyvä päivävoiteeks, mut itelläni on vaa niin kuiva iho ni mulle toi Aqualan sitte taas sopii paremmin:)
Lähetä kommentti